Syövän torjuntaan laitettava lisää paukkuja EU-tasolla

Sirpa Pietikäinen

Europarlamentaarikko

Suomen Gynekologiset Syöpäpotilaat ry:n Advisory boardin jäsen

Syöpähoitojen epätasa-arvoisuudesta on päästävä eroon ja saatava syöpähoidoista yhtä saavutettavia kaikkialla Euroopassa.

Euroopassa on tällä hetkellä syövän hoidossa ensimmäisen ja toisen luokan kansalaisia. Itä-Euroopassa syöpäpotilailla on 30 prosenttia pienempi mahdollisuus selviytyä sairaudesta länsieurooppalaisiin potilaisiin verrattuna.

Syövän torjunta ja hoito eivät saa riippua sosiaalisesta asemasta tai maantieteestä. Myös Suomessa voidaan tehdä vielä enemmän syöpähoitojen parantamiseksi ja ihmishenkien pelastamiseksi, vaikka tilanne onkin Suomessa hyvä.

Rintasyöpiä seulotaan ja hoidetaan Suomessa erinomaisen hyvin, mutta aivan samalla tasolla ei olla esimerkiksi gynekologisten syöpien, kuten kohdunkaulansyövän tai eturauhassyövän hoidossa miehillä. Tässä pitäisi tehdä enemmän ja paremmin.

Seulontoja tulee lisätä. Niitä peräänkuuluttaa myös Euroopan parlamentin syöväntorjuntaan keskittyvä erikoisvaliokunta (BECA), joka asetettiin syyskuussa 2020 tutkimaan sitä, mitä Eurooppa voisi tehdä syövän nitistämiseksi.

BECA-valiokunnan loppuraportissa parlamentti vaatii kunnianhimoisia toimia EU:n yhteiseen syöväntorjuntaan ja evästää Euroopan komissiota sen tuleviin syövänvastaisiin toimiin. Loppuraportissa mm. kannustetaan jäsenmaita edistämään rintasyövän, kohdunkaulan syövän ja suolistosyövän seulontoja osana kansallisia seulontaohjelmia, sekä panemaan täytäntöön näiden syöpien varhaisen havaitsemisen palvelujen laadunvarmistusta koskevat eurooppalaiset suuntaviivat.

Meidän tulee taata koko Euroopassa kaikille kansalaisille laadukas, saavutettava ja edullinen syöpähoito. On huolestuttavaa, että esimerkiksi Health at a Glance: Europe 2018 -julkaisussa todetaan, että kohdunkaulan syövän seulonnan osalta kattavuus kohdeväestön keskuudessa vaihtelee jäsenvaltioiden välillä 25 prosentista 80 prosenttiin.

Tämä tarkoittaa keskeisten syöpien seulontaa, varhaista diagnostisointia, nopeaa hoitoonpääsyä ja hoidonjälkeistä kuntoutusta. Lisäksi sairastamisen jälkeen pitää tukea potilaiden työllistymistä ja paluuta sairastamisen jälkeiseen elämään.

Lisää tutkimusta ja yhteistyötä EU-tasolla

Laadukas syövän hoito kuuluu jokaiselle eurooppalaiselle tulotasosta, sukupuolesta, asuinpaikasta tai etnisestä taustasta riippumatta. EU-tasolla on panostettava lisää myös tutkimukseen ja yhteistyöhön syövän hoidossa.

EU-maiden erillisillä terveydenhuoltojärjestelmillä on todella paljon tietoa ja kokemusta syövän hoidosta. Mitä kaikkea voisimmekaan tehdä, jos yhdistäisimme kaiken tämän asiantuntemuksen ja käyttäisimme sitä täysimääräisesti EU-kansalaisten ja potilaiden hyödyksi.

Tähän tarvitsemme lisää tutkimusrahoitusta EU:lta, parhaiden käytäntöjen vaihtamista jäsenmaiden välillä, hoidon tutkimusta, eurooppalaisen terveysdata-avaruuden ja syöpien hoidon osaamiskeskuksia. Lisäksi meidän pitää helpottaa syöpäpotilaiden hakeutumista hoitoon toisessa EU-maassa.

Syöpähoidot ja -lääkkeet ovat kalliita, varsinkin erittäin harvinaisten syöpätyyppien hoitoon tarkoitetut. Käytimme koronarokotteiden hankinnassa eurooppalaista yhteishankintajärjestelmää, ja tätä Euroopan komission tulisi edistää myös syöpälääkkeiden kohdalla. Se tekisi hoidoista edullisempia sekä potilaille että terveydenhuoltojärjestelmille.

Lisäksi on panostettava ennaltaehkäisyyn. Elinympäristömme erilaiset kemikaalit, huono ilmanlaatu ja mikrohiukkaset vaikuttavat syöpien esiintyvyyteen. Syöpien kasvuennustetta ei saa pysäytettyä, jos emme pyri ratkaisemaan näitä ongelmia.