Kuvassa äiti pitää lasta sylissään.

Syöpähoidot vaikuttavat hedelmällisyyteen ja seksuaalisuuteen – Sairastunut nuori aikuinen joutuu tekemään tärkeitä päätöksiä asioista, joita ei ole välttämättä koskaan edes pohtinut

Vieraskynä

Young Cancer Finland

Kun nuori aikuinen sairastuu syöpään, hän ei välttämättä ole vielä miettinyt, haluaako tulevaisuudessa lapsia eivätkä hedelmällisyysasiatkaan ole olleet monella vielä ajankohtaisia. Nuoret aikuiset siirtävät lasten hankintaa nykyään yhä myöhemmälle iälle, ja moni herääkin vasta 30 ikävuoden kohdalla pohtimaan näitä asioita, kun biologinen kello alkaa tikittää.

Syöpähoidoilla voi olla monia vaikutuksia hedelmällisyyteen. Heikentynyt kyky saada lapsia voi tulla yllättäen vastaan vasta siinä vaiheessa, kun tilanne on jo sillä tolalla, että joudutaan miettimään vaihtoehtoisia keinoja tulla raskaaksi, kun se ei luonnollisin tavoin onnistu. Syöpähoitoihin saatetaan syöksyä vauhdilla, ja moni asia jää kuulematta, rekisteröimättä tai täysin käsittelemättä, mitä tulee hoitohenkilökunnan kertomiseen eri keinoista varautua hedelmättömyyteen syöpähoitojen jälkeen.

Syöpähoidoista ja niiden vaikutuksista hedelmällisyyteen on tärkeää puhua avoimesti, sillä nuoren aikuisen pitää pystyä syöpädiagnoosin saadessaan tekemään isojakin päätöksiä, jotka vaikuttavat tulevaisuuteen monella tavalla. Parikymppinen nuori aikuinen ei välttämättä ole ehtinyt miettimään perheenlisäystä, mutta jokaisen tulisi saada kuulla kaikki vaihtoehdot aikaisessa vaiheessa, ja tehdä hoitosuunnitelma yhdessä ammattilaisten kanssa. Välillä syöpähoitojen aloittamisella voi olla niin kiire, ettei niiden viivästyttämistä esimerkiksi munasolujen pakastamisen vuoksi suositella, mutta päätäntävalta tulisi silti olla potilaalla itsellään.

Syöpään sairastumisen jälkeen nuori aikuinen saattaa myös miettiä, onko lapsien hankkiminen edes järkevää, jos on epävarma siitä, miten pitkään tulee elämään. Entä jos kuoleekin jo nuorena? Entä jos ei ehdi olla lapselle vanhempi, ja lapsi joutuu menettämään vanhempansa nuorena? Toisaalta syöpään sairastuminen voi myös havahduttaa miettimään, mitä haluaakaan elämältä. Sairastunut on saattanut olla esimerkiksi kahden vaiheilla lasten hankinnan suhteen, kunnes syöpä on saanut tajuamaan, että haluaa tulevaisuudessa perheen. Silloin sairastuminen voi tuntua entistä pahemmalta shokilta, kun uhkana on myös perheen perustamisen unelmasta luopuminen.

Minkä tahansa syövän kohdalla on sitä parempi, mitä aikaisemmin se löydetään, eivätkä gynegologisetkaan syövät ole poikkeus tässä. Moni kuitenkin jättää menemättä seulontoihin eikä tule missään vaiheessa ajatelleeksi, että esimerkiksi e-pillereitä hankkiessa olisi hyvä käydä itsenäisesti papa-kokeessa. Sisätutkimusta saatetaan pelätä tai vältellä ihan jo tiedon puutteen takia. Esimerkiksi juuri 18 vuotta täyttänyt nuori aikuinen ei välttämättä ole koskaan tullut miettineeksi hedelmällisyysasioita itse, joten niistä keskusteleminen on tärkeää, vaikkei perheenlisäys olisikaan vielä ajankohtaista.

Hedelmällisyyden lisäksi syöpähoidot voivat vaikuttaa myös nuoren aikuisen seksuaalisuuteen. Nuori aikuinen on vielä keskellä aikuiseksi kasvamisen prosessia. Syöpään sairastuminen voi osua keskelle kriittistä kasvuvaihetta, jolloin tutustutaan omaan seksuaalisuuteen. Eräs nuori aikuinen kuvailee, että sairastumisen jälkeen oma seksuaalisuus tuntui ikään kuin muuttuneen. Hänen mukaansa oma keho tuntui pitkään vieraalta, ja hän häpesi sitä samoin kuin sairaudesta aiheutuneita arpiaankin.

Young Cancer Finland ry, tutummin YCF, on syksyllä 2019 perustettu syöpään sairastuneiden nuorten aikuisten sekä heidän perheiden ja läheisten oma syöpäyhdistys, jolle oli suuri tarve ja kysyntä. Nuoret aikuiset haluavat puhua omalla äänellään rohkeasti, ja perustaa sekä ylläpitää rentoa, turvallista yhteisöä, jossa pääsee kohtaamaan eri tavoin muita samankaltaisissa tilanteissa olevia, unohtamatta perhettä sekä läheisiä. 

Voit tutustua lisää yhdistykseen:

www.youngcancer.fi

http://instagram.com/youngcancerfi

www.facebook.com/youngcancerfi

www.twitter.com/youngcancerfi