Huonostakin ennusteesta voi selvitä
Olin pitkään tuntenut, etten ollut kunnossa. Minulla oli epämääräistä kipuilua, voimakasta väsymistä, närästystä sekä turvotusta erityisesti vatsan seudulla. Tutkittiin sydäntä, hoidettiin refluksitautia, mutta mitään erityistä ei tuntunut löytyvän. Lopetin lääkärissä käynnit, sillä ajattelin vaivojen olevan vain tavallista voimakkaampia vaihdevuosivaivoja, koska mitään muutakaan järkevää selitystä ei oireille löytynyt. Olin kireä ja kärsimätön enkä oikein jaksanut tarttua mihinkään.
Nopeasti leikkaukseen
Tuli sunnuntai 23.11.2014, tuli päivä, jolloin en enää jaksanut kävellä edes postilaatikollemme ja pyysinkin iltapäivällä miestäni viemään minut Satakunnan keskussairaalan päivystykseen, sillä oloni huononi entisestään ja jo pelkkä hengittäminen oli työlästä. Hoitaja otti minut lähes välittömästi ensimmäisiin tutkimuksiin, koska epäiltiin sydänkohtausta. Ensimmäiset kokeet paljastivat, että jotakin oli pahasti vialla. Ensidiagnoosi verenmyrkytys, CRP 550. Myöhemmin vielä samana iltana ultraäänitutkimus paljasti, että vatsan alueella oli valtava kasvain, halkaisijaltaan 20 cm. Kotiin minua ei enää päästetty, vaan siirrettiin naistentautien osastolle odottamaan tarkempia tutkimuksia. Selvisi, että kyseessä olisi mitä todennäköisimmin munasarjasta lähtöisin oleva kasvain ja jäinkin osastolle odottelemaan leikkausaikaa TYKSistä. Leikkauksen oli määrä tapahtua jo viikon sisällä, mutta kuntoni romahti ja päädyttiin hätäleikkaukseen Porissa. Koska kuntoni oli erittäin huono eikä kukaan oikein tiennyt, mitä leikkauksessa tulee vastaan, kävi perheeni jättämässä jäähyväiset pahimman varalta. Selviämisestäni ei ollut mitään takeita. Leikkauksessa poistettiin pelkkä iso kasvain, sillä kuntoni ei sallinut mitään muuta. Leikkauksen jälkeen minua pidettiin koomassa lähes viikon. Olin kytkettynä hengityskoneeseen sekä dialyysikoneeseen munuaisten lakattua toimimasta. Askitesnestettä oli poistettu minusta hurjat 20 litraa, märkäeritettä 2 litraa ja lisäksi olin saanut ohutsuoliavanteen. Keuhkopussista poistettiin päivittäin nestettä dreenien avulla. Kun heräsin koomasta, pystyin liikuttamaan ainoastaan sormiani…
Taistelu alkaa
Tästä alkoi todellinen taisteluni. Painoni oli pudonnut puoleen, olin pelkkää luuta ja nahkaa. Leikattu kasvain vahvistui munasarjasyöväksi. Kasvaintyyppi oli harvinainen, limaa erittämällä leviävä kasvain. Elimistö tulehdustila jatkui ja jatkui, mutta vihdoin 23.12. viiden sairaalassa vietetyn viikon jälkeen pääsin kotiin. Voi sitä onnen tunnetta! Tyttäreni oli palannut opiskelupaikkakunnalta kotiin ja omistautui täysin hoitamiseeni. Kotiin hankittiin apuvälineitä ja kävelytelineen avulla opettelin pikkuhiljaa uudelleen kävelemään. Kun pääsin tyttären avustamana pyörätuolilla ensimmäistä kertaa ulos ja ihmisten ilmoille, virisi toivo parantumisesta ensimmäisen kerran mieleeni. Kuntoni koheni pikkuhiljaa ja helmikuun 5. päivä oli edessä toinen iso leikkaus, tällä kertaa TYKSissä. Tällöin leikattiin kohtu, toinen munasarja, umpilisäke, vatsapaita sekä jonkin verran imusolmukkeita. Viikon toipumisen jälkeen pääsin kotiin jännittämään patologin tuloksia.
Lisää hoitoja
Valtava helpotus ja ilo – kaikki näytteet olivat puhtaita. Mutta edessä olisivat vielä raskaat sytostaattihoidot, jotka käynnistyivät helmikuun lopulla. Sain paklitakseli-karboplatiini – solunsalpaajahoitoa 3 viikon välein yhteensä 6 kertaa. Hoitojakso sujui paremmin kuin olin kuvitellut, en voinut pahoin ja olin suhteellisen virkeäkin. Kipuja oli jonkin verran erityisesti sormissa ja varpaissa. Koska vointini koheni suorastaan harppauksin eikä kontrolleissa tullut ilmi mitään poikkeavaa, aloitin vappuna kuntoilun. Kesän ajan kuntoilin pikkuhiljaa rasitusta lisäten ja kun elokuu koitti, olin valmis palaamaan työhöni finanssialan johtotehtäviin sekä aloittamaan personal-trainerin kanssa tiukan kuntokuurin.
Työhönpaluu ja bonusvaivat
Näin jälkikäteen ajatellen, olisin voinut valita toisinkin – tehokkuuteni ja keskittymiskykyni eivät olleet entisellään ja vaativaan työhön paluu ei onnistunut ongelmitta. En ollut toipunut myöskään henkisesti, vaan niin kuin usein käy, tulee romahdus vasta jälkikäteen. Itselläni se johti muutoksiin työrintamalla. Myös kova kuntokuuri vaati veronsa ja jouduinkin sen seurauksena isoon tyräleikkaukseen, jossa koko vatsa verkotettiin. Itse syöpä ei kuitenkaan ilmoitellut itsestään ja marraskuussa 2018 kävin toistaiseksi viimeisessä kontrollissa, jossa kaiken todettiin olevan kunnossa. Monennäköistä vaivaa on kuitenkin jäänyt muistoksi, ikävimpänä ehkä kovat neuropaattiset kivut jaloissa ja käsissä. Juurikin näistä bonusvaivoista kaipaisi huomattavasti nykyistä enemmän tietoa. Itse syöpää hoidettiin tehokkaasti, mutta sivuvaikutuksista vaiettiin.
Raskas kokemukseni on tehnyt minut jollakin tapaa kärsivällisemmäksi, nöyremmäksi ja ennen kaikkea kiitolliseksi kaikesta siitä, mitä minulla on nyt. Voimaa sain läheisiltäni ja ystäviltäni, jotka niin monin eri tavoin halusivat tukea ja auttaa – paitsi minua, niin myös koko perhettämme. Myös nykyisessä työpaikassani, edelleen johtotehtävissä finanssialalla, nautin jälleen työnteosta. Toivon, että tämä tarinani antaa jollekin samassa tilanteessa olevalle uskoa ja toivoa, että huonostakin ennusteesta huolimatta voi selviytyä. Minulle tavallinen arki on juhlaa!
Päivi Pessi-Järvenpää, 60
Munasarjasyöpäselviytyjä