Eva-Maria Strömsholm

Eva-Maria Strömsholm

Suomen Gynekologisten Syöpäpotilaiden ry:n perustajajäsen

Minun nimeni on Eva-Maria Strömsholm ja olen yksi Suomen Gynekologisten Syöpäpotilaiden ry:n perustajajäsenistä. Toimin yhdistyksessä myös varapuheenjohtajana.

Halusin olla mukana perustamassa Suomen Gynekologiset Syöpäpotilaat ry:tä, koska koen, että yhdessä voimme auttaa toisiamme ja tukea muita gynekologisia syöpäpotilaita. Voimme jakaa tietoa, antaa lämpimän halauksen ja keskustella vaikeista ja myös iloisista asioista.

Ammatiltani olen luokanopettaja. Minulla on maisteritutkinto kehityspsykologiassa, olen myös sairaanhoitaja erikoistunut syöpäsairaanhoitajaksi.

Minulla on syöpätausta. Sain harvinaisen munasarjasyövän vuonna 2008 kun olin vasta 27- vuotias. Minut on leikauttu viisi kertaa ja vuonna 2010 sain sytostaattihoitoja kolmessa kuukaudessa noin 20 kertaa ja ne tekivät minut täysin vuodepotilaaksi. Tarvitsin arjessa apua aivan kaikessa.

Tämän jälkeen sain aloittaa elämäni alusta. Ennen kun sain syövän elämääni olin kestävyysjuoksija ja päämatkani oli puolimaraton. Treenasin ja kilpailin jatkuvasti. Se oli minun elämääni. Mutta syöpä muutti kaiken, En ole sytostaattien jälkeen pystynyt palaamaan takaisin urheilun pariin.

Mutta vaikka syöpä muutti paljon elämässäni se myös antoi paljon. Olen ollut aktiivisesti mukana eri syöpäjärjestöissä ja sen takia minulle on ollut tärkeää olla avuksi muille syöpäpotilaille.

Minulle tärkeää on syöpäpotilaan hyvinvointi, potilaan kohtaaminen, psykososiaalinen tuki ja kuntoutus. Koen että syöpäpotilaat tarvitsevat enemmän tukea, kuin he ehkä tällä hetkellä saavat. Vertaistuki ja toisten syöpäsairaiden kanssa keskusteleminen on auttanut minua eteenpäin.

Nuorilla syöpäpotilailla on erillaisia haasteita kun ehkä työikäisillä tai ikääntyneillä. Monet vaikeita pitkäaikaissivuvaikutukset voivat hankaloittaasyöpäpotilaan elämää. Jos potilas jo alussa saa näistä asioita tietoa, infoa ja apua, niin syövän kanssa eläminen voi ehkä olla vähän helpompaa. Avoin keskusteltu ja kanssakäyminen on tärkeää.

Toivon että Suomen Gynekologiset Syöpäpotilaat ry on sellainen yhdistys joka voi antaa erilaista tukea paitsi erilaisille ihmisille, jotka sairastavat gynekologista syöpää, myös potilaiden läheisille. Uskon, että yhdessä voimme tehdä hyvää ja olla tukena toisillemme.

TAKAISIN SIVULLE HALLITUS JA SÄÄNNÖT >>