Lymfaturvotuksen hoito sairastetun gynekologisen syövän jälkeen
Tom Väisänen
Fysioterapeutti, lymfaterapeutti, lymfaterapian opettaja
Suomen Lymfahoito ry, Lymfterapi i Finlanf rf
Vieraskynä-blogi
Henkilöt, joille on kehittynyt lymfaturvotus jonkin gynekologisen syövän hoidon jälkeen, muodostavat rintasyöpäleikattujen lisäksi toisen suuren asiakasryhmän lymfaterapeuteille. Syöpätyypistä riippuen hoito saattaa vahingoittaa nivustaipeen tai lantion imusolmukkeita ja imusuonistoa niin, ettei sen kapasiteetti enää riitä alaraajojen tai alavartalon alueella syntyvän imunestekuorman poistamiseen. Turvotuksen kehittymisen tai sen hoidon kannalta ratkaisevaa ei ole, mitä imusolmukeryhmää on jouduttu vahingoittamaan, sillä nivustaipeesta ylöspäin kaikki imusolmukeryhmät sijaitsevat ketjumaisesti peräkkäin.
Hyvä uutinen on se, että huolimatta imusolmukkeiden poistamisesta tai saadusta säde- ja sytostaattihoidosta, valtaosa hoidetuista selviää lopun elämäänsä ilman lymfaturvotusta. Se, miksi joillekin tulee lymfaturvotusta ja joillekin ei, on edelleen epäselvää, koska syövänlaajuus ei läheskään aina korreloi turvotuksen syntymisen kanssa. On arveltu, että syövänhoidon lisäksi esimerkiksi imusuoniston alkuperäisen kuljetuskapasiteetin suuruus, geneettiset tekijät, liikkumattomuus sekä ylipaino vaikuttavat imusuoniston kuljetuskapasiteetin pettämiseen ja turvotuksen syntyyn.
Varhainen hoito parantaa tehoa
Lymfaturvotus ei myöskään aina synny heti syövänhoidon jälkeen, vaan tietyn oireettoman ajan jälkeen. Sen pituus voi vaihdella viikoista vuosiin. Joskus turvotuksen myöhempi käynnistyminen selittyy jonkin laukaisevan tekijän, kuten alaraajaan kohdistuvan tapaturman kautta, kun ennestään vahingoittuneeseen imusuonistoon kohdistuu lisää kuormitusta.
Kuten itse syövän kohdalla, myös lymfaturvotuksen hoito tulisi aloittaa heti ensioireiden ilmaannuttua. Näin voidaan hidastaa turvotuksen etenemistä ja estää tai ainakin vähentää lymfaturvotukselle tyypillisten sekundaaristen iho- ja kudosmuutosten kehittymistä. Näkyvän ja palpoitavissa olevan turvotuksen lisäksi paineen tunne ja raajojen väsyminen voivat olla lymfaturvotuksen ensioireita.
Imusuonistolla ja imusolmukkeiden lymfaattisella kudoksella on tärkeä rooli ihmisen spesifissä immuunipuolustuksessa. Siksi niiden vahingoittuminen syövän hoidon seurauksena lisää paikallisesti infektioriskiä. Onkin hyvä muistaa, että lymfaturvotus heikentää immuunipuolustusta. Ihon pintakerroksessa, epidermiksessä, sijaitsevat Langerhansin solut kuljettavat taudinaiheuttajia lymfosyyttien tunnistettaviksi. Lymfaturvotukseen liittyvissä kudosmuutoksissa Langerhansin solujen toiminta heikkenee, mikä lisää infektioriskiä turvotusalueella. Hoitamaton tai heikosti hoidettu lymfaturvotus vahingoittaa hiljalleen imusuonistoa koko alaraajassa, vaikka syövänhoito kajosi siihen alun perin ainoastaan lantion ja/tai nivustaipeen alueella.
Kompressio hoidon kulmakivenä
Lymfaturvotuksen hoidon tärkein osa-alue on kompressio. Tämä koskee niin hoidon I vaihetta, jota lymfaterapeutti toteuttaa, kuin II vaiheen itsehoitoa. Arviolta 80-90 % hoitotuloksesta tuotetaan kompressiolla, minkä takia sen laiminlyönti on hoidon suurin virhe tai puute. Kompressiohoito voidaan aloittaa suoraan lääkinnällisillä kompressiotuotteilla, mikäli se tehdään heti ensioireiden ilmaannuttua. Jos turvotusta on kuitenkin selvästi ehtinyt syntyä, alaraajojen kompressio toteutetaan sitomalla. Naisen genitaalialueelle paine tuotetaan kompressiohousuilla, jonka sisään voi vielä tarvittaessa asettaa painetta lisäävän pehmusteosan.
Genitaalialueen turvotus on monesti siitä kärsivälle henkilölle vielä hankalampi ja vaikeammin hoidettavissa kuin alaraajojen lymfaturvotus. Hoidon aikainen aloittaminen on sen kohdalla siksi erityisen tärkeää. Moni saattaa aristaa genitaalialueen turvotuksesta puhumista, koska kyseessä on niin intiimi alue. Asia kannattaa kuitenkin ottaa puheeksi heti, kun ensioireita ilmenee, jolloin hoito on paljon helpompi toteuttaa. Hyvä hygienia on tässäkin tärkeää, jotta infektioilta vältytään.
Ihanteellisessa tilanteessa kompressiosidos pidetään päällä vuorokauden ympäri aina seuraavaan hoitokertaan asti. Lääkinnälliset kompressiotuotteet mitataan hoidettavalle vasta, kun turvotus on optimaalisesti vähentynyt. Laakakudotut tuotteet ovat jäykempiä ja pitävät siksi turvotuksen paremmin aisoissa. Niiden käyttö on lähes aina paras vaihtoehto lymfaturvotuksen hoidossa.
Lymfaterapeutti tai lääkäri arvioi tarvittavan hoitopaineen turvotuksen vakavuuden ja hoidettavan henkilön toimintakyvyn mukaan. Suurin osa henkilöistä, joilla on alaraajojen lymfaturvotus, voi terapian II vaiheen eli itsehoidon aikana olla yöaikaan ilman kompressiota, jolloin iho saa hengähtää. Mikäli turvotus kuitenkin lisääntyy tai tiivistyy yön aikana, on suositeltavaa ottaa käyttöön erillinen yökompressio.
Monella valmistajalla on valikoimissaan tähän tarkoitettuja tuotteita, joissa lisäksi saattaa olla kudosta pehmittävä epätasainen pintakuvio. Paine on usein pienempi kuin varsinaisella kompressiotuotteella, mutta vaakatasossa pienempikin paine usein riittää. Siksi hätätapauksessa yöllä voi myös käyttää vanhaa kompressiotuotetta, jonka paine on käytössä heikentynyt.
Sekä sidos että myöhemmät lääkinnälliset kompressiotuotteet kuivattavat ihoa. Sen säännöllinen rasvaaminen on siksi tärkeä osa hoitoa. Hyvinvoiva iho muodostaa suojan ulkomaailmaa vastaan, minkä takia ihonhoito on sekin tärkeä osa lymfaturvotuksen hoitoa.
Lymfaturvotuksen etenemiseen liittyy useita sekundaarisia kudosmuutoksia, joista tavallisin on kudoksen fibrotisoituminen. Paras keino estää tämä on hoidon aikainen aloitus. Jos turvotus on kuitenkin jo alkanut kovettua, voi terapeutti pehmittää sitä hieman kovemmilla, syvemmillä otteilla, sekä käyttämällä kompressiosidoksen alla epätasaista pehmustemateriaalia. Tämä on sekä tarpeellista että tehokasta, joten siitä kannattaa muistuttaa lymfaterapeuttiaan, jos tällä ei ole epätasaista pehmustetta käytössään.
Liikunta täydentää kompressiohoitoa
Kompression lisäksi toinen tärkeä lymfaturvotuksen hoidon osa on lihastoiminnan aktivoiminen. Alaraajoille tärkeintä on kävely. Siinä tapahtuva lihastyö edistää laskimoveren virtausta sydäntä kohti, mikä vähentää laskimopainetta ja nesteen suodattumista verisuonista kudoksiin imusuoniston kuormaksi. Lihastyö aktivoi myös imusuoniston toimintaa ja nesteen siirtymistä kudoksen soluvälitilassa. Liike parantaa aineenvaihduntaa ja ylläpitää kudosten liikkuvuutta. Liikkumattomuus vähentää kaikkea tätä. Paras vaikutus verenkiertoon ja nesteiden siirtymiseen
saadaan, kun lihastyö ja kompressio yhdistetään.
Aiemmin henkilöitä, joilla oli lymfaturvotusta tai riski siihen, ohjeistettiin välttämään liian raskasta fyysistä rasitusta, jotta turvotus ei lisääntyisi. Tämä käsitys on kuitenkin jo kauan sitten kumottu paikkansa pitämättömänä. Liikunta ja fyysinen harjoittelu on lukuisten tutkimusten myötä osoitettu olevan lähes aina hyödyksi lymfaturvotuksen ennaltaehkäisyssä ja hoidossa.
Liikunta vedessä on mainio vaihtoehto alaraajojen lymfaturvotuksesta kärsiville, kunhan iho on kunnossa. Altaassa olemme keveitä, mikä mahdollistaa tehokkaan harjoittelun myös silloin, kun ylipaino tai nivelongelmat hankaloittavat kuivalla maalla liikkumista. Vesi sekä helpottaa että vastustaa liikettä, mikä tekee harjoittelusta tehokasta. Lisäksi vesi tuottaa uskomattoman suuren paineen. Jokainen cm veden pinnan alla tuottaa 0,73 mmHg painetta. Tämä tarkoittaa metrin syvyisessä vedessä 73 mmHg:n painetta nilkkojen korkeudella. Paineluokka II:n kompressiosukka tuottaa nilkkaan noin 30 mmHg:n paineen. Siksi etenkin pystyasennossa tapahtuva vesiliikunta, kuten vesijumppa, vesijuoksu ja vesipyöräily eli hydrospinning ovat hyviä liikuntamuotoja alaraajaturvotuksista kärsiville.
Alaraajojen ja alavartalon alueelta lymfa poistuu kohti päätepistettään kaulalla lantion ja rintakehän syviä imusuoniyhteyksiä pitkin. Niissä tapahtuvaa virtausta on mahdollista tehostaa hengitysharjoituksilla. Mitään erityistä lymfahengitystä ei ole olemassa, mutta hengityksen keskittäminen palleaan ja tehostaminen rintakehää avaavilla yläraajojen liikkeillä lisää paineenvaihtelua vatsa- ja rintaontelon välillä ja tehostaa näin lymfan virtausta syvissä imusuonissa.
Nykyään tiedämme, että rasvakudoksella on negatiivinen vaikutus imusuoniston toimintaan. Voimakas ylipaino hankaloittaa ja vähentää myös liikkumista ja lisää näin imusuonistolle kuuluvaa nestekuormaa. Lymfaturvotuksen lisääntymisen taas tiedetään aktivoivan rasvakudoksen muodostumista turvotusalueelle. Tämä johtaa noidankehään, missä rasvakudos heikentää imusuonistoa ja lymfaturvotus lisää rasvakudoksen muodostumista. On myös havaittu, että painon pudottaminen vähentää lymfaturvotuksen määrää. Painonhallinnan tulee siksi olla tärkeä osa lymfaturvotuksen hoitoa.
