Gynekologisten syöpien palliatiivinen hoito

Kehittyneen lääketieteen ansiosta suuri osa gynekologista syöpää sairastavista potilaista paranee. Siitäkin huolimatta syntyy tilanteita, joissa tarvitaan palliatiivisen hoidon osaamista. Joillakin potilailla syövän hoidon esteenä on korkea ikä ja vaikeat perussairaudet. Toisilla potilailla sairaus on todettu liian pitkälle edenneenä, jotta hyväkään hoito pystyisi heitä parantamaan. Toisaalta syövän jarruttavaa hoitoa saavillakin potilailla sairauden aiheuttamat oireet ja psyykkisen tuen tarve voivat vaatia erityistä osaamista hoitohenkilökunnalta.

Palliatiivisella hoidolla tarkoitetaan henkeä uhkaavaa sairautta sairastavalle potilaalle ja hänen läheisilleen annettavaa kokonaisvaltaista hoitoa. Sen tarkoituksena on lievittää niin fyysistä, psyykkistä kuin eksistentiaalistakin kärsimystä sekä ylläpitää hyvää elämänlaatua.

Parantumattomasti sairaiden potilaiden riittävän varhaisen palliatiivisen hoidon on todettu vähentävän ennalta suunnittelemattomia käyntejä päivystyksessä, parantavan sairauden oireiden hallintaa ja lisäävän potilaiden tyytyväisyyttä elämäänsä.

Gynekologisen syövän hoito on perinteisesti keskittynyt naistentautien yksiköihin, muista syövän hoidon yksiköistä erillään. Palliatiivinen hoito on sen sijaan yleensä ollut tiiviimmin liitettynä syöpätautien yksiköihin. Vain harvat gynekologit ovat hankkineet erityispätevöitymisen palliatiivisessa lääketieteessä. Tästä johtuen oirehoidon erityisosaaminen ei välttämättä ole ollut yhtä laajasti gynekologista syöpää sairastavien potilaiden ulottuvilla.

Samalla pitkälle edennyttä gynekologista syöpää sairastavat potilaat
kärsivät monenlaisista oireista. Sukupuolielimien puolelta lähtöisin oleva syöpä aiheuttaa monia erityishaasteita: hedelmällisyyteen ja sukupuolielämään liittyvää huolta ja vaikeutta, istumista ja liikkumista hankaloittavia kipuja, ulkosynnyttimien haavaumia, verenvuotoa emättimestä, suolen ja virtsan erityistoimintaan liittyviä vaikeuksia, nesteen kertymistä vatsaonteloon, alaraajojen turvotusta.

Intiimialueen vaivoista puhuminen mielletään yksityiseksi ja
häpeälliseksi asiaksi, minkä vuoksi siitä voi olla vaikeampaa avautua ulkopuolisille kuin monesta muusta sairaudesta. Juuri tästä syystä on erityisen tärkeää, että gynekologista syöpää sairastaville on omia yhteisöjä, joissa sairastuneet voivat jakaa kipeitä kokemuksiaan saman kokeneiden kanssa.

Palliatiivisen hoidon palveluiden tulee myös olla kaikkien sitä tarvitsevien gynekologista syöpää sairastavien potilaiden ulottuvilla, jotta heidän oireensa ja kipunsa tulisivat riittävän tehokkaasti hoidettua. On surullista tavata gynekologista syöpää sairastava potilas, joka on kuukausitolkulla kärsinyt vaikeista kivuista saamatta niihin apua.

Onneksi tilanne on paranemaan päin. Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2017 käynnistynyt kehittämishanke palliatiivisen hoidon ja saattohoidon parantamiseksi Suomessa tähtää laadukkaan palliatiivisen hoidon toteutumiseen diagnoosista ja asuinpaikkakunnasta riippumatta. STM on viime vuosina antanut useita suosituksia kuinka hyvä palliatiivinen hoito tulisi järjestää ja mitä sen pitäisi sisältää. Ministeriö on myös loppuvuonna 2021 jakanut merkittävän rahasumman erityisvastuualueille palliatiivisen hoidon kehittämiseen vuoteen 2023 mennessä.

Omassa työpaikassani Vaasan keskussairaalassa naistentautien puolelta tehdään lähete palliatiiviselle poliklinikalle yleensä siinä vaiheessa, kun siirrytään ns. viimeisen linjan jarruttavaan lääkehoitoon. Tällöin potilas tapaa palliatiivisen sairaanhoitajan, hänelle tehdään palliatiivisen yksikön toimintaa tutuksi, kartoitetaan oireet ja tuen tarve sekä ohjataan tarvittaessa tuen piiriin. Potilaan hoitovastuu siirtyy kokonaisuudessaan palliatiiviseen yksikköön vasta siinä vaiheessa, kun hoitava gynekologi katsoo, että heidän hoitomahdollisuutensa on käytetty.

Moni saattaa tulla palliatiivisen lääkärin ensikäynnille ennakkokäsityksessä, ettei ”mitään ole enää tehtävissä”. Potilaille on tärkeää huomata, että vaikka syöpälääkitys on lopetettu, on hoitokeinoja edelleen jäljellä, eikä heitä jätetä sairautensa ja murheidensa kanssa yksin. Eräskin potilas totesi käynnin jälkeen, että hänen ennakkokäsityksensä palliatiivisen poliklinikan käynnistä oli osoittautunut täysin vääräksi; hän koki, että hän oli kerrankin tullut kuulluksi ja että hänen mielialansa oli käynnin jälkeen
paljon valoisampi kuin ennen.

Kuoleman varjo on kuitenkin eittämättä aina jollain tasolla läsnä palliatiivisessa hoidossa. Joskus kuoleman uhka on kaukaisempi ajatus, joskus se tulee pelottavan lähelle. Meille palliatiivisessa hoidossa työtä tekeville voimaa antaa ajatus, että silloinkin kun emme pysty kuolemaa enää estämään, yritämme auttaa, että matka rajan yli olisi mahdollisimman lempeä niin rajan ylittävälle, kuin jäljelle jääneille. Kuolemaan varautuminen myös auttaa elämään. Kun ihminen tietää, että huononkin päivän varalta on tehty suunnitelmia, voi murehtimisen
sijaan keskittyä kaikkeen siihen, mitä elämällä on vielä tarjottavana.

Aikoinaan saattohoitopäätöksen saanut potilas totesi, että hänellä oli vielä kolme toivomusta elämältä: hän halusi käyttää uutta, sinistä mekkoaan teatterissa, viettää saunailtaa yhdessä tyttärensä
kanssa sekä syödä herkullisen Pavlova-leivoksen paikallisessa leipomossa. Nämä toivomukset ehtivät täyttyä ennen hänen kuolemaansa.

Heidi Bengts
Syöpätautien erikoislääkäri, palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys
Vaasan keskussairaala