Gynekologinen syöpä heikentää potilaan elämänlaatua

Gynekologiseen syöpään sairastuminen on aina iso järkytys potilaalle. Kun rankat hoidot jäävät vihdoin taakse, alkaa toipuminen ja paluu arkeen. Gynekologisten syöpäpotilaiden kanssa keskustellessa on usein tullut esille potilaiden halu hoitojen jälkeen palata nopeasti ”normaaliin arkeen, joka monen kohdalla tarkoittaa myös paluuta työelämään. Potilaille tulee tarve jättää ikävä sairausjakso taakseen ja suunnata katse tulevaisuuteen. Helposti sekä syöpäpotilas itse että läheiset ja työtoverit ajattelevat ihmisen olevan täysin terve, kun syöpä on hoidettu. Tästä syystä monelle potilaalle saattaa tulla yllätyksenä ja pienoisena järkytyksenä huomio siitä, että omat voimat eivät ehkä enää riitäkään normaaliin työarkeen.

Potilaan palatessa työelämään, tilanne voi olla se, että esimerkiksi sytostaattihoidot ovat verottaneet voimia, lihas- ja yleiskunto voi olla vielä yllättävän heikko, eikä näitä välttämättä kotioloissa tule huomioineeksi. Potilaalla voi myös olla neuropatiaoireita, erilaisia kipuja ja pahenevaa lymfaturvotusta. Syöpähoitojen aikana ja niiden jälkeen potilaan mieliala saattaa kulkea melkoista vuoristorataa. Usein kuulee syöpäpotilaiden käyttävän sanontaa ”mieli tulee perässä”. Tällä he tarkoittavat sitä, että syöpähoitojen aikana kaikki energia menee hoidoista selviämiseen.

Kun saa vähän etäisyyttä asioihin ja vointi alkaa kohentua, alkaa mieli työstää syöpäkokemusta. Huoli lapsettomuudesta, naiseudesta ja parisuhteesta saattavat nousta pintaan kuukausia, jopa vuosia hoitojen päättymisen jälkeen ja hämmentää potilasta: Miksi minä olen väsynyt ja itkuinen, vaikka syöpä on hoidettu ja kaiken pitäisi olla hyvin? Sytostaatit voivat vaikuttaa myös muistiin, oppimiseen ja keskittymiseen.

Riemu tervehtymisestä voi muuttua hämmennykseksi ja pettymykseksi. Potilaalla saattaa herätä huoli, palaako vointi enää samanlaiseksi, kun se oli ennen syöpähoitoja. Tätä tilannetta ei useinkaan helpota se, että työnantajan ja työtovereiden oletus on, että työntekijä antaa heti täyden työpanoksen. Onneksi työelämään voi nykyään tehdä myös hieman pehmeämmän laskun ja lisätä työpäiviä jaksamisen mukaan. Suuri elämänmuutos on tietysti myös se, jos lopulta ei enää jaksakaan entisessä työssään ja joutuu kouluttautumaan uudelleen tai jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle.

Tehokkaiden syöpähoitojen ansiosta monet gynekologisen syövän sairastaneet jäävät eloon tai saavat elämäänsä useita lisävuosia. Monet gynekologisesta syövästä johtuvat asiat haittaavat naisten elämään joka päivä ja vaikuttavat huomattavasti heidän elämänlaatuunsa. Naiset kokevat, että vointi ei syöpähoitojen jälkeen enää palaudu samalle tasolle, kun se oli ennen sairastumista. Tämän asian työstäminen ja hyväksyminen voi olla potilaalle pitkä prosessi. Tähän on kiinnitetty liian vähän huomiota.

Terveyteen liittyvällä elämänlaadulla tarkoitetaan yksilön kokemusta omasta terveydentilastaan sekä terveyteen liittyvästä hyvinvoinnista. Se pitää sisällään fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin. Elämänlaatu voi vaihdella syöpäsairauden eri vaiheissa ja siihen vaikuttaa, miten sairastuminen vaikuttaa arjesta suoriutumiseen ja sosiaaliseen elämään. Pikäaikaisten haittavaikutusten johdosta moni syöpäpotilas joutuu arvioimaan uudelleen omaa toimintakykyään ja omia arvojaan. Millaiset arvot tässä elämäntilanteessa nousevat tärkeiksi?

Voinko elää hyvää elämää alentuneesta toimintakyvystä huolimatta? Erilaisia elämänlaatumittareita on jo paljon olemassa, mutta toistaiseksi niitä hyödynnetään hyvin vähän. Tärkeää on tietenkin valita sellainen elämänlaatumittari, jossa on huomioitu kyseisen sairauden tai hoidon kannalta merkitykselliset osa-alueet.

Hoitojen aikana on tärkeää mitata lääkehoitojen terveyshyötyjä ja hoidon lopputulosta (esimerkiksi laboratorioarvot, elinaika). Pitäisikö tämän lisäksi enemmän mitata myös potilaan omaa kokemusta terveydentilastaan ja toimintakyvystään? Voisiko näiden mittareiden avulla paremmin suunnitella potilaalle sopivaa psykososiaalista tukea uuteen elämäntilanteeseen sopeutumisessa. Syövästä selviytyneen tulisi saada mahdollisuus elää mahdollisimman normaalia elämää ja saada optimaalista tukea kuntoutumiseen ja arkeen palaamiseen.

Kirjoittaja: Marjo Sorsa