Ulkosynnyttimien alueella esiintyy myös ns. syövän esiasteita, joista osa liittyy HPV-infektioon ja osa ihosairauksiin kuten valkojäkälään. Näiden tilojen taudinmääritys, hoito ja seuranta toteutetaan naistentautiyksikössä.
Oireet
Ulkosynnyttimien syövän oireita ovat pitkittynyt kutina, kirvely, valkovuoto, verinen vuoto, kirvely virtsatessa tai haavauma ulkosynnyttimissä.
Hoito
Leikkaus suunnitellaan yksilöllisesti kasvaimen koon ja levinneisyyden perusteella . Usein käytetään vartijaimusolmuketutkimusta.
Ulkosynnyttimien syövän hoidon perusta on leikkaus. Aiemmin käytössä olleet leikkausmenetelmät johtivat merkittävään leikkauksen jälkeiseen sairastavuuteen. Nykyisin leikkaushoito suunnitellaan yksilöllisemmin kuitenkin hoitotuloksista tinkimättä. Hyvin varhaisvaiheen kasvaimessa voidaan käyttää ainoastaan kasvaimen paikallista poistoa, mutta koska ulkosynnytinsyöpä leviää imuteitse, on usein tarpeen leikkauksessa selvittää myös nivustaipeen/nivustaipeiden imurauhasten tilanne. Imurauhasten tilan selvittelyssä käytetään joko ns. vartijaimusolmuketutkimusta tai sitten imurauhasten poistoa nivustaipeista.
Kookkaissa kasvaimissa, tai kasvaimissa jotka sijaitsevat lähellä virtsaputkea tai peräaukkoa on usein tarpeen käyttää plastiikkakirurgisia kielekkeitä. Hyvin kookkaissa kasvaimissa tai kasvaimissa, jotka kasvavat lähielimiin voidaan leikkauksessa joutua poistamaan virtsaputki, virtsarakko tai peräsuoli. Tällaiset leikkaukset tehdään gynekologin, urologin, suolikirurgin ja plastiikkakirurgin yhteistyönä.
Ulkosynnyttimien leikkausten tavallisin komplikaatio on leikkaushaavojen tulehtuminen ja aukeaminen. Tätä riskiä vähentämään käytetään tilapäistä paksusuoliavannetta erityisesti, mikäli kasvain sijaitsee peräaukon lähellä. Tällainen ns. suojaava avanne voidaan yleensä sulkea noin 3kk kuluttua.
Leikkauksesta toivutaan leikkaavassa yksikössä yleensä ainakin muutama päivä. Leikkaushaavojen paranemista seurataan tarvittaessa poliklinikkakäynneillä 1-2 viikon välein. Virtsaputken suulle ulottuvien leikkaushaavojen parantumisen varmistamiseksi käytetään usein virtsakatetria 1-2viikkoa. Mikäli haavojen sulussa on tarvittu laajoja plastiikkakirurgisia kielekkeitä, on ”istumakielto” tarpeen jopa 6 viikon ajan. Niille potilaille joita joudutaan poistamaan useita nivusalueen imusolmukkeita, kehittyy varsin usein pysyvä alaraajojen turvotus (lue lisää sivulta Lymfaturvotus).
Tutkimukset
Krooninen kutina (45 %), kirvely, parantumaton haavauma (14 %), verinen vuoto ja suurentuneet nivustaipeen imusolmukkeet ovat ulkosynnytinsyövän tavallisimpia oireita. Syövän toteaminen perustuu aina koepalan mikroskooppiseen tutkimukseen.
Ulkosynnyttimien kutina on ulkosynnytinsyövän tavallisin oire. Oireen vaikeusaste voi vaihdella ajanjaksosta toiseen ja usein oiretta on hoidettu huonolla menestyksellä esimerkiksi hiivalääkityksellä tai oireen on tulkittu johtuvan ihon kuivumisesta. Taudinmäärityksen viivästymisen estämiseksi onkin tärkeää, että pitkittyneen oireen selvittelyssä muistetaan ulkosynnytinsyövän mahdollisuus. Kipu, virtaamisvaikeudet ja esimerkiksi verenvuoto ulostamisen yhteydessä voivat olla merkkejä taudin leviämisestä ympäröiviin elimiin.
Ulkosynnyttimien syövän taudinmääritys perustuu epäilyttävältä alueelta otettavaan koepalaan. Koepala tulee pyrkiä ottamaan koko muutoksen paksuudelta paikallispuudutuksessa. Koepalan otto on mahdollista perusterveydenhuollossa, työterveyshuollossa tai yksityislääkärillä. Mikäli koepala paljastaa pahanlaatuisen kasvaimen, on jatkohoidon suunnittelu ohjattava gynekologisten syöpätautien yksikköön. Lähete naistentautiyksikköön on tarpeen myös tilanteissa joissa koepaloissa ei syöpää löydy, mutta oireet jatkuvat hankalina.
Muu hoito
Sädehoitoa sekä solunsalpaajahoitoa voidaan käyttää sekä erikseen että yhdistettynä ns. kemosädehoitona. Uusiutuneen taudin hoidossa hoitolinjaukset tehdään tapauskohtaisesti.
Ulkoista sädehoitoa tai nykyään useammin solunsalpaajahoidolla tehostettu ns. kemosädehoitoa annetaan ulkosynnyttimien ja lantion alueelle leikkauksen jälkeen, mikäli nivustaipeessa/nivustaipeissa todetaan imurauhasmetastasointi tai mikäli leikkauksessa aikaansaatu ns. tervekudosmarginaali puuttuu tai on hyvin pieni. Sädehoitoa käytetään myös tilanteissa joissa leikkaushoitoon ei katsota olevan mahdollisuuksia tai jos kasvain uusii eikä sädehoitoa ole tarvittu leikkaushoidon jälkeen.
Harvinaisena muotona kemosädehoidossa on tilanne jossa laajasti paikallisesti levinnyt kasvain pyritään tällä hoidolla saattamaan kirurgisen hoidon piiriin.
Solunsalpaajien teho ulkosynnytinsyövässä on vähäinen ja tulee kysymykseen ainoastaan taudin uusimisen yhteydessä tai tilanteessa jossa taudin laajan levinneisyyden (kaukometastasointi) takia muut hoitomuodot eivät ole käytettävissä
