Marjo Sorsa
Hei, olen Marjo Sorsa, yksi Suomen Gynekologiset Syöpäpotilaat -yhdistyksen perustajajäsenistä. Toimin yhdistyksessä sihteerinä.
Olen itse sairastanut rintasyövän ja munasarjasyöpään sairastuin v. 2011, jolloin minulle tehtiin iso leikkaus ja sain sytostaattihoitoja. Munasarjasyöpäni on uusinut kaksi kertaa. Viimeisin syöpähoito minulla on ollut v. 2015. Koen olevani onnekas, että olen saanut monia merkityksellisiä vuosia elämääni syövistä huolimatta ja viimeisin remissioni on kestänyt jo viisi vuotta.
Työelämästä olen joutunut luopumaan syöpähoitojen pitkäaikaisvaikutusten vuoksi. Olen kuitenkin löytänyt työn tilalle paljon uusia, itselleni tärkeitä asioita. Minulla on nyt enemmän jaksamista harrastaa liikuntaa, nautin paljon esimerkiksi luontoretkistä. Minulla on enemmän aikaa lukea hyviä kirjoja, nauttia kulttuurielämyksistä ja tavata ystäviäni. Lisäksi olen jaksanut tehdä mielekästä vapaaehtoistyötä syöpäjärjestössä ja toimia tällä tavalla toisten gynekologista syöpää sairastavien hyväksi.
Olen koulutukseltani sairaanhoitaja ja erikostunut mielenterveystyöhön. Olen myös terveystieteiden maisteri ja toiminut useita vuosia hoitotyön opettajana ammattikorkeakoulussa.
Sairausvuosieni aikana olen tavannut useita eri-ikäisiä gynekologiseen syöpään sairastuneita naisia. Nämä kohtaamiset ovat olleet erittäin merkittäviä ja niiden avulla minulle on muodostunut laajempi kuva siitä, miten monella eri tavalla gynekologiset syövät voivat vaikuttaa naisen elämään, olipa hän sitten nuori, työikäinen tai iäkäs.
Minulle on vahvistunut näkemys, että nämä naiset tarvitsevat enemmän tietoa omasta syövästään, sen hoidosta, hoitojen sivuvaikutuksista sekä syöpähoitojen pitkäaikaisvaikutuksista. Usein naiset eivät tiedä kuntoutumisen mahdollisuuksista, eivätkä osaa sitä pyytää. Monet naiset kokevat tarvitsevansa paljon enemmän psykososiaalista tukea. Syöpäsairaan perheen ja läheisten tarpeet tulisi huomioida paremmin.
Olen myös saanut paljon kysymyksiä siitä, miksi gynekologiseen syöpään sairastuneilla ei ole omaa yhdistystä. Tähän tarpeeseen pyrimme nyt vastaamaan. Toivon, että yhdessä toimimalla voimme tukea toisiamme vaikeassa elämäntilanteessa. Suurempana joukkona voimme vaikuttaa siihen, että gynekologisten syöpäpotilaiden ja heidän läheistensä erityistarpeita tuodaan näkyvämmäksi ja nämä tarpeet huomioidaan hoitoketjun joka vaiheessa.