Tahaton lapsettomuus jättää jäljen

Meille on luontaista suunnitella elämää pitkällekin unelmiemme ja toiveidemme varaan. Kun sairastuu vakavasti tai kohtaa tahattoman lapsettomuuden, elämänsuunnitelmat muuttuvat kyseenalaisiksi ja joskus hajoavat kuin hiukkasiksi ilmaan. Uudelleen suuntautuminen vaatii aikaa ja runsaasti vertaistukea.

Kun toive lapsesta ei toteudu, se on useimmiten yllättävää ja suuri järkytys. Syöpään sairastuneelle taas tieto lapsettomuudesta voi tulla käsiteltäväksi samanaikaisesti kun on tehtävä kaikki, että oma elämä jatkuisi.

–Nuorena mietin, että pahin asia elämässä voi olla se, että ei saa omia lapsia. Syöpään sairastumisen jälkeen olen ollut sitä mieltä, että pahin asia olisi syövän uusiutuminen, kertoi syövän toistuneesti sairastanut Eva-Maria Strömsholm Simpukka-lehden 4/2020 haastattelussa.

On kohtuuttoman epäreilu tilanne joutua miettimään, kumpi on pahempaa, joutua pelkäämään kuolemaa vai luopua elämänsä suurimmasta unelmasta. Kun vaihtoehtoja ei ole, ajatus voi myös olla absurdi: “ikään kuin minulla olisi ollut tähän sanottavaa”. Epäoikeudenmukaisuuden kokemus on kuitenkin ymmärrettävä ja asiaankuuluva tunne, jonka varmasti jokainen tahattomasti lapseton kohtaa.

Siitä huolimatta, että moni gynekologisen syövän sairastanut on joutunut kohtaamaan sen, että lapsen saaminen (oli se sitten toive ensimmäisestä lapsesta tai sisaruksista) tulee olemaan vaikeaa tai mahdotonta, voi tahattoman lapsettomuuden kokemus yllättää. Puhun mieluummin tilanteen kohtaamisesta kuin hyväksymisestä. Hyväksymiseen on monella pitkä matka eikä sitä voi kiirehtiä. Isolle osalle tahaton lapsettomuus aiheuttaakin syvän kriisin.

Tahaton lapsettomuus kriisinä ja suruna

Tahaton lapsettomuus kriisinä on yhdistelmä elämänkriisiä ja traumaattista kriisiä, johon liittyy myös aaltomainen suru. Tahaton lapsettomuus kokemuksena vaikuttaa herkästi elämän eri osa-alueilla: minäkuvaan, parisuhteeseen, sosiaalisiin suhteisiin, työelämään.

Ihmissuhteiden ja omien sosiaalisten roolien kannalta tahaton lapsettomuus voi aiheuttaa turhautumista ja etääntymistä, joskus jopa ihmissuhteiden katkeamista. Tämä liittyy siihen, että tahattomasti lapsettoman kokemat menetykset eivät ole konkreettisia ja näkyviä. Menetykset ovat osattomaksi jäämistä siitä, mitä itse toivoisi ja mikä tuntuu olevan normi ja monille itsestään selvää. Lapseton suree jotain, mitä ei ole koskaan ollutkaan. Sen selittäminen muille on vaikeaa ja uuvuttavaa.

Koska tahattomaan lapsettomuuteen kriisinä liittyy myös laaja skaala “salonkikelvottomina” pidettyjä tunteita kuten katkeruutta, vihaa, kateutta ja epätoivoa, on tärkeää voida sallia nämä tunteet itselleen ja jakaa niitä muiden samaa kokeneiden kanssa. Vertaistuesta voi olla suurta apua: saman kokenut ymmärtää, mitä tahattomasti lapseton käy läpi. Sama pätee taatusti syöpään sairastuneisiin, puhumattakaan tilanteesta, jossa lapsettomuus johtuu syövästä.

Lapsettomuus jättää jälkiä, mutta yksin ei tarvitse jäädä

Moni lapsettomuuden kohdannut kuvailee kriisin jälkeen ymmärtävänsä itseään ja tunteitaan paremmin. Osa kokee, että kokemus on vahvistanut parisuhdetta ja suhteita ympärillä pysyneisiin ystäviin ja läheisiin. Kriisin myötä oma elämänsuunnitelma ja se, mikä on merkityksellistä, voi kirkastua. Jäljet voivat olla myös toisenlaisia, pitkäaikaista surua ja stressiä, ja silloin erityisesti tuki on tarpeen. Vertaistuki auttaa, ja Suomessa on myös lapsettomuuteen perehtyneitä terapeutteja.

Simpukka ja Gynekologiset syöpäpotilaat ry tarjoavat tukea. Tieto siitä, ettei ole yksin, auttaa, mutta vielä enemmän auttaa, kun hakeutuu keskustelemaan muiden samaa kokeneiden kanssa. Sitä varten me järjestöt olemme olemassa.

Johanna Repo

Kirjoittaja on Lapsettomien yhdistys Simpukan toiminnanjohtaja

Simpukan toiminnasta saat lisää tietoa verkkosivuiltamme www.simpukka.info

Tutustu myös oppaisiimme, joita löytyy även på svenska.