Minun syöpämatkani
Vuosi oli 2005 ja kuukausi oli marraskuu. Istuin odotushuoneessa ja odotin vuosittaista gynekologista tutkimusta. Kun puolen tunnin päästä tulin ulos huoneesta, niin ajatukset pyörivät päässäni ja tunsin huonovointisuuden olevan tuloillaan. Olin saanut lähetteen sairaalan laboratorioon missä oli määrä ottaa kasvainmerkkiaineet. Minun maailmassani tämä oli uutta ja pelottavaa. Kasvainmerkkiaine? Syöpä? Minä? Olin ainoastaan 40-vuotias…?
Gynekologi oli ultraäänessä nähnyt oikeassa munasarjassa kasvaimen, joka oli noin 33 x 26 mm. Sain myös ajan uuteen tutkimukseen kolmen kuukauden päästä. Sain infoa että kystat eivät ole harvinaisia ja moni niistä häviää itsestään. Tuntui, että nämä kolme kuukautta tulisi tuntumaan ikuisuudelta.
Kaksi viikkoa tämän jälkeen sain verikokeiden tulokset. Kasvainmerkkiaine ei ollut koholla ja teetin itse itselleni terveen paperit. Pystyin viettämään joulua ilman huolen tunteita tai ahdistuneisuutta.
Helmikuun kontrollissa kysta näkyi edelleen oikeassa munasarjassa mutta vasemmassa munasarjassa näkyi nyt pieni kysta, noin 12 x 8 mm kokoinen. Taas tulivat syöpäajatukset.
Lähete leikkausta varten tehtiin ja kaksi viikkoa tämän jälkeen tehtiin laparoscopia ja kystat leikattiin pois. Kymmenen päivän päästä tuli PAD-vastaus ja minulle soitettiin. Lääkäri kertoi, että hän haluaa tavata minut henkilökohtaisesti että voi keskustella jatkosta. PAD-vastauksessa luki: cystadenocarsinooma serosum gradus 1 vasemmassa munasarjassa, mutta kysta joka oli oikeassa munasarjassa oli hyvänlaatuinen. Samana päivänä päätettiin myös tehdä uusi leikkaus, tällä kertaa totaalinen hysterectomia molemmista munasarjoista, munajohtimesta sekä kohdusta. Leikkaus tehtiin neljä päivää tämän jälkeen. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että lääkäri halusi henkilökohtaisen tapaamisen heti samana päivänä kun PAD-vastaukset tulivat. Sain heti vastauksia kaikkiin syöpäsokin herättämiin kysymyksiini.
Leikkauksen jälkeinen palautuminen kesti vähän aikaa. Koska levinneisyyttä ei ollut, lääkäri ei halunnut antaa mitään muuta hoitoa vaan ainoastaan kontrolleja. Ensimmäiset vuodet verikokeita, kuvauksia ja ultraäänitutkimus joka kolmas kuukausi, sitten joka kuudes kuukausi ja viiden vuoden jälkeen sain terveen paperit. Sain hormoonihoitona estrogeenitabletteja leikkauksen jälkeen kymmeneksi vuodeksi. Nykyään käyn joka vuosi yksityisellä gynekologilla kontrolleissa. Tämä antaa minulle turvallisuuden tunteen.
Näin jälkikäteen voin tuntea, että olisin kaivannut verkostoa joka olisi auttanut ja pitänyt minua pinnan yläpuolella. Tunsin oloni monta kertaa yksinäiseksi kun minulla ei ollut muuta kontaktia terveydenhuoltoon kuin verikokeet ja kontrollit, jotka olivat nopeita. Silloin lääkäri teki ultraäänitutkimuksia ja keskusteli verikokeiden tuloksista. Psyykkinen hyvinvointini oli asia mitä ei koskaan otettu keskusteluissa esille, vaan se oli jotain mitä minun piti itse käsitellä parhaaksi näkemälläni tavalla. Kaksi vuotta syöpädiagnoosin jälkeen aloitin lähihoitajaopinnot; lähihoitaja on koko elämäni ollut minulle ikään kuin unelma-ammatti. Valmistuin melkein samaan aikaan, kun sain terveen paperit ja sinä keväänä juhlimmekin näitä asioita oikien kunnolla. Huoli kontrolleista hälveni hieman kun minulla oli muuta ajateltavaa.
Uskon ja toivon, että terveydenhuollossa on tapahtunut paljon 15 vuodessa ja erityisesti syövänhoidossa, missä toivon että ihminen nähtäisiin ja hoidettaisiin kokonaisuutena kun hän saa vakavan diagnoosin. Moni unelma häviää ja koko perhe kärsii. Tänä vuonna minulle tehtiin geenitesti koska epäily oli, että minulla olisi ollut Lynch-syndrooma, mutta testi näytti että syöpä ei ollut perinnöllinen.
Nykyään teen töitä lähihoitajana dementiaosastolla, kaikesta huolimatta voin hyvin ja olen kiitollinen, että olen elossa. Tämä elämänkokemus jonka syöpämatkani antoi, otan kiitollisesti vastaan ja minä ymmärrän hyvin heitä, jotka ovat saaneet syövän. Hoidon laadussa on aina parantamisen varaa ja väsymättömien puolestapuhujia tarvitaan.
Marlene Långnabba
Munasarjasyöpäselviytyjä