Minun syöpäpolkuni

Oireet ja diagnoosi

Hakeuduin yksityiselle gynekologille kun kuukautiseni jäivät kokonaan pois eikä raskauden mahdollisuutta ollut, kuukautiset oli ennenkin ollut epäsäännölliset, joten en odottanut sen kummempaa. Kuitenkin tutkimuksessa selvisi, että jotakin häikkää on kohdunrungon alueella mutta ei todennäköisesti vielä mitään vakavaa. Näytteet otettiin samantien omasta halustani sekä kohdunkaulasta että kohdun limakalvolta, joiden tulosten perusteella sain lähetteen julkiselle puolelle selvittelyihin sekä lääkityksen auttamaan epäsäännöllisiin kuukautisiin. Ensimmäiset näytteet eivät antaneet mitään viitettä pahanlaatuisesta muutoksesta mutta aihetta huoleen tulevaisuuden kannalta kuitenkin oli. 

Pari päivystyskäyntiä sekä näytteenottoa myöhemmin pääsin kolposkopiaan, jossa saatiin kattavammat näytteet kohdun limakalvolta ja asetettiin silloin hoidoksi hormonikierukka, jonka piti riittää. Muutamaa päivää myöhemmin sain kotiin puhelun, jossa minulle kerrottiin, että näytteessä oli sittenkin syöpäsoluja ja tutkimukset jatkuisi tästä eteenpäin syöpäpotilaana. Kohdun poistoa ei enää voisi kuitenkaan välttää.

Ensimmäinen shokki

Puhelun jälkeen menin jonkinlaiseen shokkiin diagnoosista ja tulevasta kohdun poistosta. Vähän yli kolmekymppisenä jouduin lopullisesti hylkäämään ajatukset omista biologisista lapsista, joiden mahdollisuutta olin ajatellut paljon edellisinä vuosina. Samana iltana töissä kerroin työkavereilleni ja läheisimmille ystävilleni asiasta. 

Tutkimukset lähti etenemään hyvinkin nopeasti: heti seuraavana päivänä kävin sekä magneetti- että tietokonetomografiassa, joissa ei todettu levinneisyyttä kohdun ulkopuolelle ja pystyin vähän hengähtämään. Ajatus, että saatankin selvitä tästä hengissä vei voiton sillä hetkellä lapsettomaksi jäämisestä. 

Vielä pienenä jännityksenä tuli eteen yksi laaja lisätutkimus, jossa selviteltiin epäselvää muutosta ja sen luonnetta levinneisyyden kannalta. Tästäkin huojentavia uutisia: ei levinneisyyttä. Mietin, kuinka onnekas olenkaan päästessäni huippuhoitoon ja saadessani näin hyviä uutisia ensimmäisen järkytyksen jälkeen.

Leikkaus ja jatkohoidot

Leikkausta odotin viimeisestä lisätutkimuksesta noin pari viikkoa, kokonaisuudessaan diagnoosista vajaat neljä viikkoa. Kävin töissä koko ajan leikkausta edeltävään päivään asti yksittäisiä poissaoloja lukuun ottamatta, jotta ajatukset pysyisivät kurissa. Henkisesti raskainta oli olla yksin ajatusten parissa, kun hetkittäin tuli ajatuksiin ”mitä jos”. Onneksi runsas joukko rakkaita ystäviä oli tukena aina tarvittaessa. 

Tähystyksenä tehty kohdun ja munasarjojen poisto aiheutti ennenaikaiset vaihdevuodet kaikkine oireineen. Olin tässäkin onnekas, koska sain alkaa käyttää paikallista hormonikorvaushoitoa, joka lievensi oireet vähäisemmiksi. Muutama viikko leikkauksen jälkeen palasin jo töihin, koska ajattelin taaskin sen olevan helpompaa, kun on ihmisiä ympärillä. Ja olihan se sillä hetkellä. 

Seuraavaksi jännitinkin mahdollisia jatkohoitoja, joista lääkäri soitti muutama viikko leikkauksen jälkeen. Näytteet olivat mitä odotettiinkin, luokitus jopa lieveni aiemmasta arviosta mutta silti minulle suunniteltiin sisäinen sädehoito emättimeen. Tämä olisi kolme kertaa puikolla annettavaa sädehoitoa emättimen pohjaan, jotta taudin uusiminen voitaisiin parhaimmillaan estää. Ei siis muuta kuin kohti seuraavaa hoitoa.

Sisäinen sädehoito sinänsä oli helppo homma, sen kun makasin paikallaan jalat levällään vajaa puoli tuntia kerrallaan. Oireet tästä olikin sitten inhottavia: limakalvojen rikkoutumista, kuivumista ja virtsaaminen sattui sekä kirveli tuhottoman paljon, ehkä kivuliainta koko tämän hoidon aikana! Vessassa käyminen vaati aikaa ja hieman erilaisia mahdollisuuksia kuin normaalisti, ilmakylvyistä pesuun ja pyyhkeen käyttöön, kun vessapaperi oli liian kivulias. Ei tehnyt mieli pahemmin liikkua, ettei vahingossakaan tarvitse mennä missään vieraassa paikassa vessaan. 

Psyyke ja sen hoitaminen

Lopulta olin siinä vaiheessa, että tuli ensimmäinen psykiatrilla käynti. Leikannut lääkäri halusi minun käyvän vähintään kerran keskustelemassa nuoren ikäni vuoksi asioista. Keskustelu oli suoraan sanoen täysin turha. Olin huolissani, etten hyväksy tunteitani ja osaa käsitellä lapsettomuuttani, johon sain kommentiksi, ettei sitä asiaa välttämättä tarvitse käsitellä mitenkään. Ajattelin, että selvä homma, ei tarvitse tulla tänne enää keskustelemaan joutavia. 

Joitain kuukausia leikkauksen jälkeen oli kontrolli lääkärillä, missä aloin itkeä kesken vastaanoton. Huonosti nukuttuja öitä, huolta itsen lisäksi läheisistä sekä se lapsettomuuden käsittely, jota olin alkanut pohtia enemmän menneiden kuukausien aikana ja muutamia nuoria aikuisia syöpäpotilaita tavanneena. Lääkäri ymmärsi sen hetken ahdistukseni ja teki lähetteen uudestaan sekä psykiatrille että seksuaaliterapeutille. Olin tässä kohtaa kiitollinen, että minut huomattiin.

Psykiatri oli sama kuin aiemmin ja käynti oli, jos mahdollista, vieläkin turhempi. Seksuaaliterapeutilla käyminen taas avasi silmiäni enemmän: oman naiseuden pohdinnasta ja siitä mitä minä olen. Epävarmuudesta oman seksuaalisuuden suhteen ja vaikeiden tunteiden käsittelyä mahdollisten tulevien ihmissuhteiden kannalta. Tämän jälkeen alkoi uusi henkisesti raskaampi hetki: unettomuutta ja sen myötä pinnan kiristymistä. Lopulta pääsin onneksi toisen psykiatrin vastaanotolle ja sain lähetteen kela tuettuun psykoterapiaan. 

Psykososiaalisen tuen tarve jatkuu pitkään

Psykoterapiaan hakua ei ole tehty helpoksi, paljon ”en valitettavasti voi ottaa uusia asiakkaita nyt” -vastauksia mutta onneksi löytyi yksi, kenellä aika vapautui. Pääsin hänen kanssaan käsittelemään omia tunteitani lapsettomuudesta sekä itsestäni. Olen ymmärtänyt paljon asioita itsestä, jotka ei välttämättä ole tukeneet omaa hyvinvointiani ja saanut sanoittaa vaikeat tunteet turvallisesti jollekin. Ja vielä muutamia vuosia kaiken sairastamisen jälkeenkin, ne tunteet ovat pahasti keskeneräisiä ja käsittely vielä vaiheessa mutta jokainen niille uhrattu hetki kehittää itseäni omien tunteiden käsittelijänä. Valmista tuskin tulee koskaan mutta olen matkalla kohti parempaa. 

Fyysinen paraneminen ja itsensä ymmärtäminen 

Sairauden suhteen tilanne on nyt rauhallinen ja olen täysin parantunut. Lääkärin kontrollissa otetut näytteet ovat olleet puhtaat ja viimeisessä kuvauksessa ei näkynyt mitään taudin uusimiseen tai leviämiseen viittaavaa. Vasta viime kuukausina olen ymmärtänyt, että myös vaihdevuodet vaikuttavat niin kokonaisvaltaisemmin kuin olin ymmärtänyt. Mielialaan, nukkumiseen ja paljon muuhunkin – ne ei ole pelkkiä kuumia aaltoja. 

Olen oppinut sanoittamaan rakkaimmille ystäville omia tunteitani ja olen ikuisesti kiitollinen siitä, että he ovat olleet olemassa minua varten ja luoneet omalta osaltaan sen turvallisen ilmapiirin, jossa tulen kuulluksi ja välitetyksi. Ja uskallan vihdoinkin kertoa miltä minusta tuntuu.

Kirsi