Eroon häpeästä – miksi gynekologisia syöpiä hävetään edelleen?

Sain kohdunkaulan syöpädiagnoosin 25-vuotiaana. Diagnoosi oli pysäyttävä, mutta lähes yhtä pysäyttävää oli huomata, kuinka vähän aiheesta puhuttiin julkisesti. Yritin etsiä vertaistarinoita. Jotain, joka olisi antanut tunteen, etten ole yksin. Mutta sellaisia ei juurikaan ollut. Havahduin nopeasti siihen, että monista muista syövistä kerrotaan avoimesti, mutta gynekologisiin syöpiin liittyy edelleen paljon häpeää ja vaikenemista.

Olen itse alusta asti ollut avoin sairastumisestani, vaikka olen minäkin käynyt sisäistä kamppailua sen kanssa, mitä voi ja uskaltaa sanoa ääneen. Lopulta päädyin siihen, että jos omasta kokemuksestani voi olla hyötyä edes yhdelle toiselle ihmiselle, on parempi sanoittaa se ääneen – häpeilemättä ja tosiasiat esiin tuoden.

Stigma viivästyttää hoitoon hakeutumista

Kun oireista ei uskalleta puhua, moni saattaa viivyttää tutkimuksiin hakeutumista. Häpeä voi olla niin voimakas, että oireista vaietaan jopa läheisimmiltä ihmisiltä.

Jos oireita on, kannattaa kuitenkin hakeutua rohkeasti lääkärin vastaanotolle. Heille gynekologisten oireiden tutkiminen ja hoito on työtä siinä missä minkä tahansa muunkin oireen. Koska syöpä voi olla pitkään oireeton, oireiden ilmetessä ei kannata viivytellä. Pahimmillaan se johtaa diagnoosin ja hoitojen viivästymiseen, ja sitä kautta heikentää syövän ennustetta.

Salaamisen henkinen taakka

Traumapsykoterapeutti Soili Poijula on todennut, että sairastamisen salaaminen aiheuttaa ihmiselle vakavaa stressiä sekä psyykkisiä että fyysisiä oireita. Kaikkien ei tarvitse jakaa tietoa sairastumisestaan lehtien palstoille tai omaan sosiaaliseen mediaan.

Sairastumisen aiheuttama epävarmuus tulevasta on kuitenkin kenelle tahansa raskas taakka kannettavaksi. Siksi olisi tärkeää löytää edes yksi luottohenkilö, jolle jakaa ajatuksiaan. Sen ei välttämättä tarvitse olla omasta lähipiiristä, vaan se voi olla myös vertaistukihenkilö tai vertaisten ryhmä. Nykyaikana tähän löytyy myös sähköisiä kanavia. Älä siis jää yksin.

Häpeästä kohti avoimuutta

Kun jaoin ensimmäistä kertaa tarinani ääneen, sain kuulla monilta: ”Kiitos kun kerroit.” Se sai minut ymmärtämään, miten tärkeää avoimuus on. Oma sairastumiseni herätti esimeriksi lähipiirissäni olevia osallistumaan aktiivisesti syöpäseulontoihin. Olen myös tarjonnut vertaistukea muille samoja asioita läpikäynneille.

Jos voisin murtaa yhden myytin, se olisi se, että gynekologinen syöpä olisi jotenkin itse aiheutettu. On toki asioita, joita välttämättä voi vähentää riskiä sairastumiseen, mutta viime kädessä hyvin harvassa tapauksessa voidaan yksiselitteisesti osoittaa mikä syövän on aiheuttanut.

Gynekologinen syöpä ei ole kenenkään syy, eikä se ole asia, josta pitäisi vaieta. Jokaisella sairastuneella on oikeus tulla kohdatuksi myötätuntoisesti ja ilman häpeää. Uskon, että puhumalla avoimesti voimme murtaa virheellisiä uskomuksia, saada yhä useamman hakeutumaan ajoissa tutkimuksiin ja luoda toivoa muille sairastuneille.

Minulle oman tarinan kertominen on ollut osa toipumista. Se on ollut keino muuttaa häpeä voimavaraksi – ja toivon, että se voi rohkaista muitakin tekemään samoin.