SEKSUAALISUUS

Ongelmakohtia ovat seksuaalisen halun vähentyminen, emättimen kuivuus, orgasmin laimentuminen, emättimen tunnon ja kimmoisuuden vähentyminen, pinnallinen yhdyntäkipu ja emättimen kapeneminen ja lyhentyminen. Pahimmat vaiheet ajoittuvat diagnoosin ja hoitojen ajankohtaan ja niiden läheisyyteen, mutta osalla ongelmat jäävät pitkäkestoisiksi.

Syöpähoitojen vaikutus naiseuteen

Syöpä voi muuttaa ihmisen seksuaalisuutta joko väliaikaisesti tai pysyvämmin. Sairastunut voi tuntea voimakasta epävarmuutta itsestään ja ahdistua siitä. Häntä voi pelottaa se, että ei enää pysty nauttimaan seksistä tai ole haluttava. Nuorempia syöpään sairastuneita voi huolettaa hedelmällisyys. Seksuaalisuuteen liittyvät asiat olla päällimmäisenä mielessä heti sairauden alusta alkaen. Joillekin seksuaalisuuteen ja seksiin liittyvät asiat eivät tule syövän ja sen hoitojen aikana edes mieleen. Myös tämä on normaalia. Aina haittavaikutuksilta ei kuitenkaan voida välttyä. Leikkaus ja sädehoito muuttavat naisen minäkuvaa sekä sisäisesti että ulkoisesti. Solunsalpaajahoidolla muulla syövän lääkehoidolla on myös omat, joskin ohimenevät vaikutuksensa. Minäkuvan muutosten vuoksi nainen voi kokea itsensä rikkinäiseksi ja haavoitetuksi. Osa totutun, tutun oman naiseuden eheydestä voi tuntua puuttuvan.

Vaikka siltä ehkä tuntuu, naiseus ei kuitenkaan katoa mihinkään, mutta muuttuu ja palaaminen itsensä ehjäksi tuntemiseen voi olla suuri haaste. Eheytyminen on yksilöllistä sekä ajan että tuloksen suhteen. Ennen sairautta ollut suhde omaan kehoon on myös vaikuttava tekijä. Mitä vahvempi se on ollut, sen paremmat ovat edellytykset eheytymiseen.

Parisuhde

Tutkimustulokset gynekologisen syövän ja hoitojen vaikutuksista parisuhteeseen ovat ristiriitaisia. On tutkimuksia, joissa syövällä on ollut positiivinen vaikutus, kun syövän jälkeen pariskuntien välinen kommunikaatio, keskinäinen ymmärrys ja tunnetason läheisyys ovat lisääntyneet. Kaksi keskeisintä tekijää, jotka estivät parisuhdeongelmia, olivat avoin keskustelukulttuuri ja laaja seksuaalinen repertuaari ennen syöpäsairautta.

Toisaalta on myös runsaasti tutkimuksia, joissa kuvataan parisuhdeongelmia gynekologisen syövän jälkeen. Ongelmien taustalla voi olla aiempien seksisuhteiden tai kumppanin syyttämistä syövästä, pelkoa syövän tartuttamisesta kumppaniin, kumppanin haluttomuutta seksiin satuttamisen pelossa, minkä toinen osapuoli voi puolestaan kokea hylkäyksenä. Avaintekijöinä parisuhdeongelmien taustalla ovat tutkimusten mukaan ongelmat kommunikaatiossa ja puhumattomuus selviytymisstrategiana. Seksuaalisuuden puheeksi ottaminen terveydenhuoltohenkilökunnan kanssa hälventää syöpäsairauteen liittyviä pelkoja ja auttaa seksuaalielämän uudelleenrakentamisessa.

Syöpähoitojen alkuvaiheessa esiin voivat nousta esiin yksilöidyt kysymykset esimerkiksi siitä, miten anatomia ja kehon toiminnat tulevat muuttumaan, miten kumppani suhtautuu, mitä tulee muuttumaan parisuhteessa ja kuinka pitkäksi aikaa. Jos ei elä parisuhteessa, voi nousta esiin huoli mahdollisuudesta parisuhteeseen jatkossa. Syvemmälle menevät kysymykset esimerkiksi suhde omaan muuttuneeseen kehoon tai naiseuteen nousevat esiin yleensä myöhemmin, kun niiden pohtimiseen tarvittavat voimavarat ovat riittävät. Tällöin voidaan myös miettiä, ovatko sairaus ja hoitojen aiheuttamat muutokset esteenä uuden parisuhteen luomiselle, ja parisuhteen puuttuminen tuntuu entistä surullisemmalta. Kun minäkuva on muuttunut, ja itsetuntokin voi olla alhaalla, on vaikea luottaa siihen, että ”kelpaa kenellekään” ja kynnys antaa edes mahdollisuus uudelle parisuhteelle kasvaa. Pelko on kuitenkin syvällä omassa mielessä, eikä useinkaan ole realistinen, mutta tarvitaan rohkeutta oivaltaa se. Ei kannata jäädä kotiin murehtimaan, vaan palata ihmisten joukkoon sekä entisiin ja uusiin harrastuksiin.

Seksuaalinen haluttomuus

Sairastumisen aiheuttama muutostilanne ja epävarmuus elämässä, sekä syövän hoito sivuvaikutuksineen aiheuttavat yleensä uupumista ja masennusta. Se on normaalia. Voimavarat tarvitaan tilanteesta selviytymiseen. Leikkauksesta toipumisaika voi olla pitkä ja jatkoksi useimmiten tulee vielä solunsalpaajajakso tai -jaksoja. Kaikista näistä, ja lisäksi yksilöllisistä syistä johtuen, seksuaalinen haluttomuus on yleisimpiä syövän aiheuttamia ilmiöitä. Haluttomuus on normaalia ja sallittua, mutta voi luonnollisesti aiheuttaa naiselle hämmennystä ja kysymyksiä pari- suhteeseen.

Se, kuinka suureksi ongelmaksi haluttomuuden kokee, riippuu siitä, miten tärkeässä asemassa seksi on ollut ennen sairautta. Haluttomuuden mieltäminen normaaliksi, väliaikaiseksi tilanteeksi usein helpottaa sopeutumista. Haluttomuus menee yleensä ohi. Hellyyden, kosketusten ja toisen huomioimisen avulla puolisot voivat säilyttää yhteyden silloinkin, kun seksiä ei tee mieli. Haluttomuus koskee useimmiten nimenomaan yhdyntää, mutta tarve saada läheisyyttä säilyy. Läheisyys tukee yhteenkuuluvuutta parisuhteessa, se on tapa kertoa tunteista ja jakaa niitä. Se rauhoittaa, lohduttaa ja tukee selviytymisessä. Läheisyys myös säilyttää fyysisen siteen parisuhteessa. On hyvä keskustella kumppanin kanssa siitä, millaista läheisyyttä toivoo, ja millainen läheisyys tässä tilanteessa voi jäädä odottamaan parempaa aikaa. Halukkuuden palaamista ei kannata pyrkiä kiirehtimään, halu palaa itsestään, kun aika on sille kypsä.

Hoitojen vaikutukset seksuaalisuuteen

Syöpähoidoissa voidaan joutua poistamaan elimiä, jotka ovat ihmisen seksuaalisuuden kannalta olennaisia. Erityisesti sukupuolielinten alueelle annettu syöpähoito voi vaikuttaa merkittävästi seksuaalitoimintoihin. Syöpähoidoilla voi olla monenlaisia seurauksia, kuten tunnottomuutta sukupuolielinten alueella, limakalvojen kuivumista, yhdyntäkipuja, ennenaikaisia vaihdevuosioireita ja virtsanpidätysongelmia.

Syövästä tai sen hoidosta voi jäädä pysyviä muutoksia kehoon tai sen toimintaan. Muutosten ei tarvitse olla esteenä seksuaaliselle kanssakäymiselle. On monia keinoja, joilla toiminnallisia häiriöitä voidaan estää tai helpottaa ja aina on mahdollisuus löytää uusia tapoja toteuttaa seksuaalisuuttaan.

Leikkaushoito

Hoitava gynekologi osaa antaa leikkaukseen tulevalle naiselle tietoa leikkauksen vaikutuksista anatomiaan, toimintaan ja seksuaalisuuteen. Gynekologisen leikkauksen jälkeen voi tulla yhdyntään liittyviä ongelmia, kuten kipua, verenvuotoa, emättimen kuivuutta ja emättimen lyhentymistä tai kaventumista. Näiden ongelmien hoidossa oleellista on emättimen kuivuuden hoito hormonittomilla tai paikallisestrogeenia sisältävillä valmisteilla. Yhdynnässä on suositeltavaa käyttää liukuvoidetta. Emättimen ahtauden, lyhentymän tai kurouman hoito aloitetaan varovasti ensin sormen ja liukuvoiteen ja myöhemmin joko yhdyntöjen tai laajentimien tai hieromasauvojen avulla. Ulkosynnyttimien osa- tai kokopoiston on kuvattu aiheuttavan masennusta liittyen kehonkuvan muutokseen sekä huomattavia seksuaalitoimintojen häiriöitä.

​Mikäli klitoris on poistettu, ilmaantuu usein seksuaaliseen kiihottumiseen liittyvien seksuaalireaktioiden tunnistamis- ja havannoimisongelmia, seksuaalisen halun laimentumista ja vaikeuksia kiihottua ja saavuttaa orgasmia. Seksuaalineuvonnan avulla voi saada apua toipumiseen ja seksuaalisuuden ja seksuaalitoimintojen uudelleenrakentamiseen.

Yhdyntäkipu on yleinen oire gynekologisen leikkauksen jälkeisessä toipumisvaiheessa. Alkuun onkin yleensä hyvä valita yhdyntäasento, joissa paine emättimen arpiseen pohjaan on vähäisempi tai naisen paremmin hallittavissa. Mikäli yhdyntä ei toimenpiteen tai muun hoidon jälkeen ole yksilö- tai paritapaamisena​​​​​.enää mahdollinen, seksuaalineuvonnassa voidaan pohtia ja etsiä yhdessä vaihtoehtoisia seksuaalisuuden harjoittamismuotoja. Seksuaalineuvonnan avulla voi saada apua toipumiseen ja seksuaalisuuden ja seksuaalitoimintojen uudelleenrakentamiseen.

Sädehoito ja sytostaattihoito

Sädehoidon on raportoitu olevan erityisen haitallista naisen seksuaalisuudelle. Sädehoidon saaneilla naisilla on tutkitusti enemmän yhdyntäkipua ja seksuaalisen nautinnon puutetta.
Lantion sädehoito kohdistuu paitsi hoidettavalle kasvainalueelle, myös hoitoalueella oleviin terveisiin elimiin, kuten emättimeen, virtsarakkoon, paksu- ja peräsuoleen sekä ohutsuoleen. Sädehoidon aikana voi ilmetä emättimen limakalvojen kuivumista ja arkuutta, tihentynyttä virtsaamistarvetta ja suolen toiminnan vilkastumista, jopa ripulointia. Alavatsalle annetun sädehoidon seurauksena voi myös olla kuukautisten loppuminen ja ennenaikaiset vaihdevuodet. Lisäksi sädehoito voi olla aiheuttaa limakalvojen arpeutumista ja emättimen kutistumista. Emättimen ongelmia pyritään vähentämään emättimeen laitettavalla paikallisella estrogeenivoiteella.

Emättimen sisäinen sädehoito voi ärsyttää emättimen ja virtsarakon limakalvoa. Tämän seurauksena voi esiintyä limakalvojen kuivumista ja kipua, tihentynyttä virtsaamistarvetta, kirvelyä virtsatessa tai jopa verivirtsaisuutta. Virtsateiden tulehdukset ovat tavallista yleisempiä. Näistä oireista on syytä kertoa lääkärille tai hoitajalle. Haittavaikutuksia pyritään vähentämään hoidon aikana käytettävällä estrogeenipitoisella emätinvoiteella.

Muita sädehoidon ongelmia voi olla seinämien jäykistyminen, kostumisongelmat, emättimen ja ulkoisten sukuelinten tunnottomuus ja yhdyntäkivut. Edellä mainitut voivat aiheuttaa seksuaalitoimintojen vähentymistä tai lyhytaikaista loppumista, haluttomuutta, ahdistusta emätinyhdyntöjen aloittamisesta sekä vaikeuksia kiihottua ja saada orgasmi. Myös solunsalpaajahoidon yhteydessä on raportoitu ongelmia kiihottua ja tuntea seksuaalista halua sekä emättimen kostumisongelmia.

Leikkauksesta ja muista hoitomuodoista toipumisen aikana voi olla rajoitteita yhdyntöihin. Hoitava lääkäri tai hoitohenkilökunta antavat tarvittaessa seksielämää koskevat ohjeet, esimerkiksi siitä, milloin yhdynnät voi aloittaa uudelleen. Jos hoitojen aikana on yhdyntälupa, on tulehdusten estämiseksi syytä erityisesti kiinnittää huomioita puhtauteen ja huolehtia siitä, että kumpikin osapuoli peseytyy ennen yhdyntää. Myös liukasteiden käyttö on suositeltavaa, sillä hoidot haurastuttavat limakalvoja, jolloin ne helposti vaurioituvat yhdynnässä.

Limakalvojen hoito ja vahvistaminen on tärkeää, joten kannattaa kysyä lääkäriltä reseptiä limakalvoja suojaaviin, päivittäin käytettäviin tuotteisiin ja paikallisiin estrogeenihoitoihin. Jos tuntuu siltä, että lupa yhdyntöjen aloittamiseen on hoitoyksikössä unohtunut, kannattaa sitä itsekin kysellä. Seksi voi myös pelottaa ja tilanne voi aiheuttaa paljonkin kysymyksiä. Useissa sairaaloissa työskentelee seksuaalineuvojia tai seksuaaliterapeutteja, joiden vastaanotolle tarvittaessa pääsee kysymällä asiasta omasta hoitoyksiköstä.

Naisen sukupuolielinten kipu

Kipu missä puolella kehoa tahansa voi vaikeuttaa seksistä nauttimista tai ylipäätään seksuaalisen halun löytymistä. Kipuun voi liittyä häpeän, syyllisyyden ja vihankin tunteita, jos ei kyetä tyydyttävään seksuaaliseen toimintaan tai tyydyttämään kumppanin tarpeita. Kipu voi paitsi turhauttaa ja ahdistaa itseä, myös lisätä kumppanin epävarmuutta seksuaalisessa kohtaamisessa. Kivuista kärsivää ei välttämättä uskalleta koskea tai seksiin tehdä aloitetta, koska pelätään aiheutettavan vain enemmän kipua ja ahdistusta.

Kipuihin kannattaa hakea apua. Kumppanin kanssa on myös hyvä keskustella avoimesti kivusta sekä omista ja kumppanin toiveista seksin ja läheisyyden suhteen. Rauhallisesti etenemällä ja antamalla itselle tilaa keskeyttää tai hidastaa tahtia voidaan löytää molemmille sopiva tapa nauttia seksuaalisuudesta kivuista huolimatta.

Hormonikorvaushoito sairastetun gynekologisen syövän jälkeen

Yleistä vaihdevuosista

Vaihdevuosien oireistoa voi olla jo ennen kuukautisten poisjääntiä, eli usein​​​ 48 ikävuoden jälkeen, jolloin ovulaatioita on jo harvassa ja estrogeenitasot laskevat perustasoa matalammalle. Ensimmäisinä oireina ovat yleensä mielialamuutokset (itkuisuus, hermostuneisuus,
masentuneisuus) ja univaikeudet (uniaika katkeilee ja nukahtaminen vie enemmän aikaa).

Kuukautisten poisjäännin jälkeen, eli varsinaisten vaihdevuosien alkaessa, estrogeenitasot ovat pysyvästi alhaalla. Tämä on tarvittaessa määritettävissä verikokeesta, jossa katsotaan estrogeenin eritystä säätelevän FSH-hormonin tasoa. Tällöin vaihdevuosioireisto lisääntyy, osalla kuumat aallot, hikoilupuuskat, keskittymiskyvyn huononeminen ja univaikeudet lisääntyvät. Mielialamuutokset voivat olla vaikeudeltaan jopa työkykyä rajoittavia, parisuhdetta ja koko perheen harmoniaa koettelevia.

Ajan myötä estrogeenitasojen lasku heijastuu myös ihon, hiusten ja limakalvojen kuntoon samoin hammas- ja ienvaivat lisääntyvät. Myös luuston haurastumien kiihtyy, lihasmassa vähenee ja sidekudoksen tuki vähenee. Jos munasarjat joudutaan poistamaan tai sädehoito tai sytostaattihoito tuhoaa munasarjojen toiminnan, tulevat nämä muutokset yhdellä kertaa ja viikon sisällä munasarjatoiminnan loppumisesta. Tämä on todella rankka muutos koko elimistölle ja on korjattava hormonikorvaushoidolla, ellei siihen ole lääketieteellisiä vasta-aiheita. Luonnollisesti alkaneissa vaihdevuosissa kolmanneksella oireet ja muutokset ovat niin voimakkaita, että hormonikorvaushoito on syytä aloittaa.

Hormonikorvaushoidon hyödyt

Hormonikorvaushoidolla tiedetään kiistattomasti olevan hyödyllisiä vaikutuksia vasomotoriseen vaihdevuosioireistoon (kuumat aallot, hikoilupuuskat, mielialamuutokset), ulkosynnyttimien ja emättimen limakalvon oireisiin, luuston tiheyteen ja murtumien ehkäisyyn, sidekudoksen ja lihaksiston kuntoon ja metabolisen oireyhtymän vähentymiseen. Sydän-verisuonitautien esiintymiseen hormonikorvaushoito vaikuttaa ehkäisevästi silloin kun se aloitetaan noin 50 vuoden iässä tai heti vaihdevuosien alettua. Samoin aivotoiminnan ja aktiviteetin piristyminen havaitaan varhemmin aloitetulla hoidolla. Myöhemmin (yli 60 ikävuoden jälkeen) aloitetun hoidon kognitiivisesta tai esim. dementian ehkäisystä ei ole näyttöä.

Gynekologisten syöpien sairastumisikä on keskimäärin yli 60 vuotta eikä hormonikorvaushoitoon täten useinkaan ole tarvetta. Kuitenkin 40 % kohdunkaulansyövistä, 20 % kohdun runko-osan syövistä ja 15 % munasarjasyövistä todetaan ikäryhmissä 25-50 vuotta, jolloin oma munasarjatoiminta on vielä aktiivinen ja loppuu äkillisesti leikkauksen, sytostaatti- tai sädehoidon seurauksena.

Milloin hormonikorvaushoito on mahdollista aloittaa

Kohdun runko-osan syövistä suurin osa on ns. adenokarsinoomia, varhaisvaiheessa todettuja ja hyväennusteisia. Näiden syöpien jälkeen, vaikka ovatkin estrogeenireseptoria ilmentäviä, on turvallista käyttää systeemistä estrogeenihoitoa. Korvaushoito suositellaan aloitettavaksi 6-12 kuukauden kuluttua leikkauksen jälkeen. Kohdun leiomyosarkooma ja endometriaalinen stromaalinen sarkooma ovat harvinaisempia kohdun syöpäkasvaimia, joissa estrogeeni toimii kasvua lisäävänä eikä näin ollen estrogeenikorvaushoitoa tule aloittaa.

Alkuvaiheen munasarjasyövissä leikkaushoidon jälkeinen estrogeenikorvaushoito on todettu turvalliseksi. Etenkin nuoruusiän itusolukasvaimissa, joissa sairastumisikä on jopa alle 25 vuotta, on korvaushoito potilaan kokonaisvaltaisen terveyden ylläpidon
kannalta ehdottoman tärkeää. Muutamissa tutkimuksissa alkuvaiheen munasarjasyöpäpotilaiden hormonikorvaushoidolla on ollut yhteys jopa parempaan ennusteeseen. Tietyissä munasarjasyövän harvinaisemmissa tyypeissä, kuten endometroidi karsinooma ja granulosasolutuumori, hormonikorvaushoito voi kuitenkin lisätä kasvaimen uusiutumisriskiä, eikä näissä kasvaimissa ole estrogeenihoito suositeltavaa. Kohdunkaulan syövät ovat enimmäkseen estrogeenista riippumattomia eikä mahdollisesti hoidoissa menetetylle munasarjatoiminnan korvaavalle estrogeenihoidolle ole estettä.

Leikkaushoidoissa pyritään tietysti mahdollisuuksien mukaan säilyttämään munasarjat, mutta toisinaan leikkauksen jälkeen joudutaankin jatkamaan hoitoa sädehoidolla, joka jo pienilläkin annoksilla tuhoaa munasarjatoiminnan. Joissakin tutkimuksissa korvaavan estrogeenihoidon saaneilla kohdunkaulan syöpäpotilailla sekä taudin uusiutumisriski että kokonaisennuste oli parempi. Perinnöllisyyteen liittyvän korkean munasarjasyöpäriskin omaaville terveille naisille ainoa sairastumiselta suojaava keino on ennalta ehkäisevä munasarjojen ja munanjohtimien poisto. Tämä olisi tehtävä 35-40 vuoden iässä.

Leikkauksen jälkeen on vahvat lääketieteelliset syyt aloittaa hormonikorvaushoito. Tutkimusten mukaan se ei lisää riskiä rintasyöpäsairastavuuteen. Mikäli kohtu on jäljellä on korvaushoito kuitenkin oltava estrogeeni+progesteroni yhdistelmähoitoa,
kohdun limakalvon liikakasvun ja syöpäriskin poistamiseksi. Hoito voidaan toteuttaa myös pelkällä estrogeenilla ja kohtuun asetettavalla levonorgestreelia sisältävällä kierukalla. Mikäli ennaltaehkäisevässä leikkauksessa on katsottu aiheelliseksi myös kohdunpoisto, voidaan korvaushoito toteutetaan pelkällä estrogeenilla.

Hormonikorvaushoidon tarve ja sen mahdollisuus on syytä ottaa esille lääkärin kanssa keskusteluissa jo ennen leikkausta ja uudestaan vielä leikkauksen jälkeen. Tällöin myöhemmin mahdolliset kokonaisterveyteen vaikuttavat tapahtumat voitaisiin ehkä ennaltaehkäistä.

Gynekologisiin syöpätauteihin erikostunut lääkäri pystyy parhaiten arvioimaan kunkin potilaan kohdalla korvaushoidon mahdollisuudet ja toteuttamistapa huomioiden yksilökohtaiset ja kasvainkohtaiset tekijät.